Wille Malmikumpu aloitti Logitrilla vuonna 2019 ja työskentelee nykyään järjestelmäasiantuntijana. Villen jokaiseen päivään kuuluu järjestelmien ylläpitoa, projekteja sekä jatkuvaa kehitystyötä myös asiakkaiden kanssa.
Moi Wille!
Mitä teet Logitrilla?
Toimin järjestelmäasiantuntijana. Eli työpöydälläni on aika laajasti kaikkea, mikä liittyy it-laitteisiin, palvelimiin, verkkoihin, ohjelmistokehitykseen ja asiakasprojekteihin. Lisäksi olen pääkäyttäjänä Logitrin käyttämässä Astro- varastohallintajärjestelmässä. Työ pitää sisällään siis kaikkea käyttäjätuesta ylläpitoon, konfigurointiin, vianselvitykseen ja kehittämiseen.
Kauanko olet ollut Logitrilla töissä?
Aloitin vuonna 2019 aluksi varaston puolella, jossa olin noin 6 kuukauden ajan. Sen jälkeen ilmeni tarvetta tänne it-osastolle ja hyvän ohjelmisto- osaamiseni johdosta pääsin kehittämään erästä sovellusta meidän lisäarvopalveluihin. Sillä tiellä ollaan ja töitä on tullut mukavasti koko ajan lisää.
Opiskelen myös töiden ohessa Metropoliassa ja opinnäytetyö töihin liittyvästä aiheesta on vielä tekemättä.
Millaisia töitä olet tehnyt aiemmin?
Ennen tuloani Logitrille olen ollut lähinnä kesätöissä tekemässä vähän kaikenlaista ja tämä oli aikanaan ensimmäinen vakituinen työ.
Miten päädyit meille?
Kuulin avoimesta työpaikasta kuljetuspuolella työskentelevältä kaveriltani ja sitä kautta lähdin hakemaan ja päädyin tänne.
Millaiset fiilikset Logitrista työpaikkana?
Olen tykännyt paljon, koska työtehtäväni ovat monipuoliset ja voin itse vaikuttaa paljon siihen, mitä teen. Lisäksi pidän siitä, että meillä on projektiluonteisia töitä paljon ja asiakkaiden sekä talon sisäiset tarpeet määrittävät pitkälti työviikon kulun. Pidän siitä, että kehitystyö on jatkuvaa ja ketterää sekä saa olla osana kehitystä myös asiakkaiden kanssa. Tykkään myös, että it-osastolla kommunikaatio toimii todella hyvin ja saamme jaettua työkuormaa tehokkaasti.
Millainen on järjestelmäasiantuntijan tyypillinen työpäivä?
Samanlaisia päiviä ei oikeastaan ole. Runkoa pystyy suunnitteleman viikkotasolla, mutta projekteista ja muista asioista riippuen tilanteet elävät koko ajan ja asioita tulee ja menee. Ylläpitotehtävät ja Astro WMS:n liittyvät asiat ovat suuressa roolissa jokainen päivä.
Mikä on parasta työssäsi?
Ohjelmoinnista tykkään eniten ja toivottavasti sitä pääsen tekemään jatkossakin. Ongelmien ja haasteiden ratkaiseminen on päivittäistä ja tulee hyvä fiilis, kun saa selviteltyä asioita ja löytää hyviä ratkaisuja.
Monipuoliset työtehtävät ovat työn suola, ja kun pääsee vaikuttamaan varaston toimivuuteen ylläpitämällä ja kehittämällä sille tärkeitä järjestelmiä.
Entä olisiko jotain tulevaisuuden tavoitteita työn osalta?
Isona tavoitteena olisi jatkuvasti oppia uutta ja pysyä ajan hermolla. Esimerkiksi kyberpuoli kiinnostaa ja sen opiskeluun käytän myös jonkin verran vapaa-aikaa.
Suosittelisitko Logitria työpaikkana?
Ilman muuta suosittelen. Muutamia tuttuja onkin jo tullut houkuteltua tänne. Tuntuu että meillä on hyvä henki ja varsinkin omassa ryhmässä on hyvä meininki.
Kiitos Wille haastattelusta!